sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Nuorten työt
Nuorten pitäisi päästä mahdollisimman ajoissa tekemään töitä. Työt voisivat olla vain jotain pieniä hommia, vaikka jollekin sukulaiselle tai tuttavalle. Töitä tekemällä lapset oppisivat että raha ei kasva puussa, vaan että sen eteen on tehtävä jotain. Mielestäni vanhemmat jotka aina antavat paljon rahaa, ja ostavat paljon tavaraa ja vaatteita lapsille pienestä pitäen ilman että heidän täytyisi itse tehdä yhtään mitään, tekevät siinä melkein suorastaan karhunpalveluksen heille. (Toki lahjoja saa antaa aina, eikä pidä ikinä olla saita!) Kun he kasvavat, ja muuttavat omaan kotiin he huomaavat ettei asuminen olekaan niin helppoa kuin ennen, vaan suorastaan vaikeaa, jos ei ole tottunut hallitsemaan rahankäyttöä. Joissain maissa ketkään nuoret eivät tee kesätöitä. He opiskelevat pitkään, ja menevät ensi kertaa töihin vasta jopa yli 20-vuotiaina. Siihen asti he ovat vanhempiensa luona, ja vanhemmat maksavat kaiken heille. Senkin jälkeen heillä on vaikeuksia sopeutua asumaan yksin ja tottua ostamaan kaikki tavarat omilla rahoilla. Mielestäni yksin asumiseen tottumiseen auttaisi, jos nuoret kävisivät töissä ja ansaitsisivat omalla työllään rahaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti