Halusin nimenomaan kanafajitasta, ja sen kanssa eri kastikkeita. En pidä kaupan leivistä, joten tein ne itse. Guacamolenkin olisin halunnut tehdä, mutta kaupasta ei löytynyt siihen hätään kypsiä avocadoja, joten sitten oltiin ilman.
Fajitasleivät
4 dl maissijauhoja
vettä
suolaa
1 rkl öljyä
Laita maissijauhot ja suola kulhoon, ja kaada öljy ja vettä sen verran että saat muodostettua kimmoisan taikinapallon. Kauli taikinasta pieniä lättyjä, ja paista öljyssä kuumalla pannulla niin kauan että ne saavat pieniä tummia pilkkuja pintaansa.
Fajitaksen kanssahan voi perijaatteessa syödä mitä vaan. Minun täytteeseeni tuli tulista kanaa, salaattia, kurkkua, tomaattia, paistettua sipulia ja maissia.
Kanan voit marinoida miten tykkäät mutta tässä on yksi esimerkki:
broilerin sisäfileitä
kuivattua chiliä
oliiviöljyä
oreganoa
rosmariinia
suolaa
pippuria
Laita kana kulhoon, kaada öljyä päälle niin että kaikissa kananpaloissa on sitä. Sitten laita kaikki mausteet sekaan, ja sekoita niin että kaikissa on tasapuolisesti mausteita. Anna temperoitua huoneenlämmössä 1/2 h - 1h. Paista uunissa 190 asteessa noin 15 min.
Sipulilisäke
2 isoa punasipulia
500g maissia
4 eriväristä paprikaa
Pilko sipulit pieniksi ja paista öljytyllä pannulla. Lisää paprikat. Kun sipulit ovat täysin kypsyneet, laita joukkoon maissit ja sekoittele vähän aikaa.
Kastike:
400 g jogurttia
ripaus pippuria ja chiliä
3 dl juustoraastetta
basilikaa
Sekoita kaikki keskenään.
salaattia
kurkkua
tomaattia
tulisia jalapenoja
Kokoa annos lautaselle ja nauti!
Noi itse tehdyt leipäset oli kyllä tän aterian sielu! Ihania makuja!
VastaaPoista