Astun pieneen punaiseen mökkiin. Ovi on musta ja kulunut. Alakerran huoneessa näen violetin sängyn, jonka päälle on sievästi aseteltu kukallisia tyynyjä. Sänkyä vastapäätä pikkuruiset sohvat koristavat huoneen vaaleita puuseiniä. Ikkunasta näen kapean ja rikkaruohoisen polun mutkittelevan toista mökkiä kohti, ja sieltä lähtevien puurappusten kautta vanhalle laiturille, joka johdattaa suoraan lainehtivaan järveen.
Kiipeän puiset portaat ylös toisen kerroksen huoneeseen. Vanhat rappuset narisevat jalkojeni alla. Kuulen auki olevasta ikkunasta, kuinka vesi liplattaa iloisesti, kuinka tuuli humisee ilkeästi, ja kuinka ensimmäiset sadepisarat iskeytyvät kattoon. Istahdan sängylle. Sänky narahtaa ikävästi. Nukahdan sateen rauhoittavaan ropinaan.
Yhtäkkiä säpsähdän hereille, kun joku koskettaa kasvojani, ja sanoo: "Aika herätä, me olemme jo lähdössä." Vedän lämpöisen ja pehmeän peiton hitaasti pois päältäni, ja lähden kapuamaan rappusia alaspäin, pitäen kättäni kaiteella. Se tuntuu kovalta ja karhealta. Käännän kahvaa kylmästä ja rautaisesta kahvasta.
Nuuhkaisen viimeisen kerran mökin lämpöisää ja metsäistä tuoksua ennen kuin avaan oven ja haistan sateen raikasta tuoksua. Kävelen märkää polkua pitkin autolle päin. Autossa tuoksuu vasta kerätyille mustikoille. Istahdan penkille, ja auto hurahtaa käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti