torstai 9. kesäkuuta 2016

Terveystieto

Mitä terveys tarkoittaa?

Terveys on hyvää oloa. Terveyden kolme osa-aluetta ovat 1. fyysinen terveys, 2. psyykkinen terveys, 3. sosiaalinen terveys. Kaikki terveyden osat vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi fyysinen sairaus voi nopeastikin vaikuttaa psyykkiseen terveyteen, eli mielenterveyteen. Ihminen saattaa esimerkiksi masentua pitkäaikaisesta tai kroonisesta sairaudesta. Terveydestä on tärkeä huolehtia, jotta elämä olisi onnellista. Huono fyysinen terveys ei siltikään tarkoita että elämä olisi onnetonta.

Terveyttä pitää suojella. Kaikkein tutuimpia esimerkkejä ovat esimerkiksi kylmällä ja kuumalla pukeutuminen. Kylmällä ilmalla tulee käyttää lämpimiä vaatteita. Joskus ne eivät ole kovinkaan kauniita tai tyylikkäitä, mutta on fiksumpaa olla kunnollisissa vaatteissa kuin vähissä ja paleltua. Sitä paitsi, ihmiset joilla ei ole lähellekkään tarpeeksi vaatteita, ja jotka sen takia hytisevät kylmissään näyttävät paljon onnettomemmilta ja kurjilta kuin ne yksilöt jotka ovat hyvin pukeutuneita ja lämpimiä. Kuumassa auringonpaisteessa taas kannattaa olla suojavoidetta ja myös hattu. Jos auringossa oleilee liikaa (varsinkin keskipäivällä)  saattaa tulla huonovointinen olo, voi alkaa pyörryttää, tai päätä voi alkaa särkeä. Tosin Suomessa on aika harvoin sellaiset olot... Ulkona ja luonnossa oleminen on todella terveellistä ja rentouttavaa. Raikkaan ja puhtaan ilman hengittäminen ja puhtaissa järvissä uiminen on ylellisyys josta kannattaa nauttia, ja jota kannattaa arvostaa.
Elintavat

Elintavat vaikuttavat kaikkiin kolmeen  terveyden osaan. Hyviä elintapoja ovat esimerkiksi terveellisen ruuan nauttiminen, riittävä veden juonti, ulkoilu ja liikunta, peseytyminen ja siivoaminen. Nämä kaikki ovat asioita, joita tulisi tehdä päivittäin. Huonoja elintapoja taas ovat esimerkiksi roskaruoan syönti, liiallinen videopelien (yms.) pelaaminen, jne.
   Terveellinen ruoka on mielestäni sellaista joka maistuu ja näyttää hyvältä, joka piristää, antaa energiaa ja täyttää vatsan. Terveellisiä ruokia ovat vihannekset, hedelmät ja marjat, ja proteiinipitoiset ruuat, kuten esimerkiksi kananmunat tai pähkinät. Supermarketeista ostetut valmisruuat ja einekset eivät ole terveellisiä. Myöskään mehutiivisteet, virvoitusjuomat ja sokeripitoiset juomat eivät ole hyviä päivittäiseen käyttöön. Ne ovat epäterveellisiä, ja ne lihottavat, eivätkä ne loppujen lopuksi edes olekaan niin hyvän makuisia. Ruokaa ei tulisi syödä liikaa eikä liian vähän. Sopiva määrä ruokaa määräytyy jokaisen ihmisen oman kehon tarpeiden mukaan. Siihen vaikuttavat miten paljon ihminen urheilee tai liikkuu, kuinka paljon nukkuu, juo vettä 
   Veden juonti on välttämätöntä. Siitä saa paljon energiaa. Jos ei ole juonut tarpeeksi vettä, voi tulla huono olo, alkaa väsyttää, tai joskus tuntuu että on nälkä, vaikka tosiasiassa kärsiikin nestevajauksesta. 
   Siivoaminen vaikuttaa ihmeellisen paljon ihmisen onnellisuuteen ja niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen. Sen voi huomata jokainen ihminen päivittäin. Jos tulet kotiin töistä tai koulusta, ja kotona haisee tunkkaiselle, ei ole imuroitu, sänky on petaamatta ja tiskit ovat pesemättä, kotiinpaluusi ei välttämättä ole kovin miellyttävä ja rentouttava. Vaikka kotona olisikin siistiä, siellä oleilu ei ole mukavaa, jos itse ei ole käynyt suihkussa. Kaikkein ideaalein tilanne olisi jos koti olisi aina edes suurin piirtein siisti. Suihkussa pitäisi myös käydä päivittäin, ja hampaat pitäisi pestä kaksi kertaa päivässä. 
   Unihygienia on hyvin tärkeää kaikille kolmelle terveyden osalle. Jos mahdollista, sängyssä ei tulisi lukea tai tehdä mitään muutakaan kuin nukkua. Sängyn, patjan, peiton ja tyynyn pitäisi olla hyviä, omalle keholle sopivia. Makuuhuoneen lämpötilan ei tulisi olla liian lämmin. Unta pitäisi saada tarpeeksi. Unenpuute voi aiheuttaa henkisten kykyjen heikkenemistä, huonoa keskittymiskykyä, diabetestä, masennusta ja ylipainoa. On myös tutkittu, että unenpuute voi jopa aiheuttaa flunssaa ja avioeroja. 
   

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ruotsin lauseet

Luku: Min familj 

Min familj är trevlig. Jag har inte hund. Min syster är 16 år. Min mamma gillar hästar. Min familj är inte stor. Jag har inte bror. Min mamma här bror. Han kallas Ilpo. Mina kusiner är jättesöt och jättesnäll. Min pappa älskar sport. 

Luku "Lite om mig"

Jag heter Helmi Lyydia Lindfors. Jag bor i Bulgaria. Jag är 13 år. Jag älskar musik. Jag spelar cello. Jag tycker inte om kemi och fysik. Jag bakar ofta. Jag bakar bullar och tårtor. Jag tycker om Leila Lindholm. Hon bakar bra. 

Luku "Min fritid"
På fritiden spelar jag cello. Jag spelar cello varje dag hemma. Jag spelar ofta ensam. Ibland jag spelar med min mamma. Jag har spelat 6 år. Jag spelar cello darför att jag älskar musik.  Jag gillar också fotboll. Ibland jag spelar fotboll med mina kompisar. Jag älskar romantik böcker. Min favorit bok är Stolthet och fördom. 

Luku "Mitt hem"

Jag bor i Bulgaria, i Plovdiv, på Kresnagatan. Vi bor i ett gammalt höghus. Det här fyra rum och kök. Jag delar rum med Lotta. Jag tycker inte om det... Jag gillar vårt rum. Det har bilder och en balkong. Det har också gul vägg. Vi har bara två sängar och ett skåp. Jag gillar mitt hem därfor att det har två våningar. 

Luku "Min skola"

Ibland cyklar jag till skolan. Jag bor nära skolan. Jag tycker om musik och engelska. Jag gillar inte matte. Matte är litte jobbig ibland. Jag tycker inte om fysik och kemi. Det är mycket jobbiga. Min klass har 10 tjejer och 10 killar. Skoldagen börjar klockan åtta eller nio. På eftermiddagen slutar skoldagen klockan två eller tre. 

Luku "Mina kompisar"

Jag har en kompis. På fritiden hon tittar filmer. Ibland hon spelar dataspel. Jag älskar filmer. Tillsammans vi tittar romantik filmer. Hon bor inte nära. Hon bor i Lahtis. Vi talar på telefona ofta. Hon är 13 år. Hon går på sexti klass. 

Luku "Mina tjejkompisar"

Jag har många tjejkompisar darför att jag är en tjej. Har du en tjejkompis? Vem är din bästa kompis? Jag har många kusinar. Jag gillar inte dataspeler. 

Luku "Mitt fotoalbum"

Jag älskar sol. Solen skiner i dag. Värdet är mycket bra. På helgerna sitter jag vid havet. Vi har ett kul sommarställe i Heinola. På sommaren jag kan pada där. Min morfar fiskar där. Jag gillar fisk. Min favorit fisk är lax. Jag älskar laxsoppa. 



Luku "Mina tankar"

Jag älskar böcker. Jag läser mycket. Jag surfar inte på nätet. Jag tycker inte om det. Jag gillar resor. Mitt bästa resan är till Italia. Jag tycker om glass i Italia. Jag gör glass hemma också. Min favoritmat är pizza. Jag bakar pizza också hemma. 

perjantai 27. toukokuuta 2016

Unit 3 (5) Books I've read


I've read many books. Here are some of them:

Jane Eyre, Charlotte Brontë 
Pride and Prejudice, Jane Austen
Anne of Green Gables, Lucy M. Montgomery
 
These are only three books, but I think they are the best ones. I love old romantic books, (perhaps you already noticed that...?) I think they are so beautifully written and the characters are so different from what people truly are nowadays. Or maybe they are not so different, it's just that nowadays people's lifestyles are so different. Almost everyone lives in a big city, works or studies, and many times people just don't have time for the most important things in life. In those books, family, friends, love and intelligence is something very important. Money isn't the most important thing. And also the style of talking (and proposing...) is very different. However, it is wonderful to imagine yourself into the events. And sometimes when some sentence is so well written, you're just closing the book and staring at the wall with eyes closed for a minute. And others think you've gone mad. Happened to me. 
   Anyway, my absolutely favorite book is Pride and Prejudice. Oh, Mr. Darcy. I don't know if it needs more explanation. Actually I'm pretty sure it doesn't. Well, maybe just one sentence: "It is a truth universally acknowledged that a single man in a possession of a good fortune must be in want of a wife." Yeah, that's one of the most popular literatures sentences in the world. And I think that's very interesting and clever beginning for a book. I love the book really a lot. Sometimes it's funny, sometimes sad. But all the time it's very romantic. Okay, maybe just one more sentence ..? This is the most beautiful part and also the saddest part of the book (if you ask me): ”She began now to comprehend that he was exactly the man who, in disposition and talents, would most suit her." "She was convinced that she could have been happy with him, when it was no longer likely they should meet.” Touching, isn't it?
 

torstai 28. huhtikuuta 2016

Englannin- ja venäjänkieliset videot

Voit katsoa tästä englanninkielisen videon, ja tästä  venäjänkielisen. Kannattaa katsoa videot kuulokkeilla, koska muuten ne saattavat olla vähän hiljaiset...

Matematiikka

Matikasta ollaan opiskeltu luvut ja laskutoimitukset, geometrisia kuvioita ja olemme myös siirtyneet luvuista kirjaimiin. Ensimmäinen osio oli aika helppo, vaikeinta siinä oli ehkä murtolukujen kerto- ja jakolasku. Helpointa taas oli lukujen vertailu, itseisarvo ja vastaluvut. Geometria oli myös aika helppoa ja kivaa. Se oli kaikkein kivointa tämän vuoden matikasta. Piirsin myös joitain geometrisiä kuvioita ilman viivottimella mittausta. Ne olivat hauskoja ja kivoja. Siitä lisää täällä. Kolmas osio ei ollut vaikea, mutta ei liian helppokaan. Sopivan haastava...

Katso myös: Fibonacci!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Min hobby

På fritiden spelar jag cello. Jag spelar cello varje dag hemma. Jag spelar ofta ensam. Ibland jag spelar med min mamma. Jag har spelat 6 år. Jag spelar cello darför att jag älskar musik.  

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Decoupage

Tein meille decoupage-tekniikalla lasinalusia, niiden pidikkeen ja yhden seinäkellon. Kello oli valmiiksi teekannun muotoinen. Se piti ensin maalata valkoiseksi. Sen jälkeen kokeilin ja sommittelin ja asettelin ja katsoin noin suunnilleen miten servetit näyttäisivät kivoilta. Sitten revin ne siihen muotoon kun tarvitsi. Aloin lakalla kiinnittämään palasia yksi kerrassaan. 
  Samalla tavalla tehtiin lasinalustenkin kanssa.