perjantai 29. tammikuuta 2016

Laskettelua!

Kävimme laskettelemassa Pamporovossa 25.1 - 28.1. Matkustimme maanantaiaamuna Plovdivista Pamporovoon ja olimme siellä puolen päivän aikaan. Laskettelimme loppupäivän. Laskettelimme vielä tiistain ja keskiviikon ja torstaina lähdimme.

Laskin eniten sinisiä rinteitä, mutta välillä myös punaisia ja joskus vihreitä. Sieltä löytyy myös muutama musta rinne (jotka kiersin kaukaa).
















perjantai 22. tammikuuta 2016

Villasukat

Nämä villasukat tein 100% eco-villasta. Ne ovat tosi pehmeät ja ihanan tuntuiset. Ne ovat kokonaan vaaleanharmaat, ja niissä on lyhyt varsi.
Ensimmäisessä sukassa tuli pieniä vaikeuksia kantapään kohdalla. Se piti purkaa muutaman kerran ja kutoa uudelleen. Myöhemmin kun olin jo tehnyt kantapään huomasin että vaikeudet johtuivat siitä, että puikoilla oli ollut yksi silmukka liian vähän. Lopputuloksesta sitä virhettä ei onneksi huomaa juurikaan. Toisessa sukassa kantapääkin meni kerralla heti oikein, eikä muutenkaan tarvinut purkaa mitään.
Muuten sukat olivat aika helppo tehdä, ja heti kantapään jälkeen ne tulivat tosi nopeasti valmiiksi.